Kotona

[rumaelsa]

Olen kiintynyt vanhan ajan tekniikkaan; kirjailija Gordon F. Sanderin (mm. teosten "Usein unohdettu Suomi" ja "Pelastuneet - Frankin perhe joka selvisi" kirjoittajan) tapaan olen "melkoinen teknoprimitiivi". Vanhan ajan tekniset laitteet ovat jotenkin mahdottoman sympaattisia ja ihmisläheisempiä kuin uudemmat... Verratkaa vaikka entisajan autojen, televisioiden tai silitysrautojen muotoilua nykyisiin! Mustat, bakeliittiset sähkökatkaisimet, puukuoriset televisiot (tai peräti televisiokaapit) ja radiot ja levysoittimet, jaloilla seisovat pulleavatsaiset jääkaapit, menneiden vuosikymmenten kiiltävän mustat kirjoituskoneet, bakeliittipuhelimet, vanhat sähkö- ja kaasuliedet - aah! Entäs sitten käsikäyttöiset vatkaimet, veivattava kynänteroitin (jollainen aina oli luokan edessä opettajan pöytään ruuvattuna), laskutikku, mummun polkupyörä hameverkkoineen, sivuvaunulliset moottoripyörät, kupuhiustenkuivaimet...

Eräs entuudestaan tuntematon ihminen, joka soitti Luonnonlapsi-yhdistyksen asioissa, antoi pari päivää sitten minulle "pisteet lankapuhelimen käytöstä"! Ovatko lankapuhelimet jo NIIN harvinaisia?! Ystäväperhe luopui hiljattain lankapuhelimesta ja hankki tilalle matkapuhelimen, jossa on sama numero - kuulemma ihan minua varten, sillä lankapuhelinnumeroon ei enää soittanut kukaan muu kuin minä ja lehtikauppiaat! Jonakin päivänä vaihdan eteisen puhelinkoneen sellaiseen, missä on pyöritettävä numerolevy... Aviomiehelläkin on kännykän soittoäänenä vanhanaikainen puhelimen pirinä.

En ole suostunut hankkimaan itselleni kännykkää; tosin olen joutunut sen verran taipumaan, että otan yleensä aviomiehen vanhan kännykän mukaan, kun lähden johonkin reisuun, koska miehelle tuntuu olevan kovin tärkeää, että olen tavoitettavissa. Ja kun mies maksaa puhelinlaskun ja kännykkäpuhelut ovat tällä hetkellä (lähes?) ilmaisia, yritän puhua ainakin pitkät puhelut vihaamastani kännykästä... Eräällä Tampereen-reisulla pari vuotta sitten, jolloin kännykkä unohtui kotiin ja olisi pitänyt soittaa miehelle, miltä junalta minut saa hakea, sain karvaasti oppia, ettei koko kaupungissa ole enää yleisöpuhelimia!!! Se on jo niin pitkälle menevää, että aion tehdä asialle jotain - mielestäni yhteiskunnassa, jossa laajakaistaa pidetään kansalaisoikeutena, pitää ottaa huomioon myös ne, joilla ei kännykkää syystä tai toisesta ole. Olen ajatellut ottaa yhteyttä tuttuun kaupunginvaltuutettuun, jotta tämä vaatisi kaupunkia järjestämään soittomahdollisuuden vaikkapa kirjastoista ja kaupungin virastotalosta. Tai ehkä hän tietää, jos tällainen mahdollisuus jo on olemassakin, mutta sitä ei vain osattu minulle neuvoa. (Ja nyt, kun tämä tuli puheeksi, panenkin heti sähköpostia menemään!)

Kun joskus 2000-luvun alussa ryhdyin silloiselle kirjeystävälle kirjoittaessani käyttämään kirjoituskonetta homman nopeuttamiseksi (kirjeeni kun yleensä ovat aika pitkiä), hän vitsaili, että minäkin olen näköjään hiukan edistynyt teknisesti - hän itse oli nimittäin jo pitkään naputellut monisivuiset kirjeensä tietokoneen tekstinkäsittelyohjelmalla! 80-luvun alussa ostamani kirjoituskone on edelleen tallella, ja olen haaveillut sen käyttämisestä huollossa. Rivinvaihdossa on sellainen pieni vika, että paperin toinen reuna etenee vähän toista enemmän, jolloin arkki vetää vähitellen vinoon. Olen vain kärsinyt sitä ja suoristanut paperia silloin tällöin käsin, mutta ehkä vian voisi korjata. Samalla saisin uuden värinauhan, ja minua kiinnostaisi myös, olisiko mahdollista vaihtaa oikean pikkusormen näppäimet (ä, ö, piste ja pilkku) nykyisiä vastaaville paikoille, koska uuteen järjestykseen tottuneelle sattuu kirjoituskoneen vanhanmallisen näppäimistön kanssa jatkuvasti virheitä. No, vaikka saisin vain uuden värinauhan, olisi tosi kiva ruveta silloin tällöin taas naputtelemaan kirjoituskonetta! Se on hyvää sormivoimisteluakin, sillä voimaa tarvitaan paljon enemmän kuin tietokoneella.

Ehkä tähän yhteyteen sopii sekin, että minulla on edelleen käytössä pankkikirja. Viimeksi viime viikolla pankkivirkailija kysyi, enkö haluaisi siirtyä nettipankin käyttäjäksi. Kerroin hänelle, että hoidan kyllä aviomiehen pankkiasiat netissä, mutta itse haluan käydä maksamassa omat laskuni pankissa, koska haluan nähdä ihmisiä ja saada henkilökohtaista palvelua. Aviomies on tiukka neuvottelija ja kilpailuttaja, ja hän on saanut neuvoteltua paikallisessa pankissa edullisen hinnan: voin maksaa 5 laskua kuukaudessa pankkikirjaltani hintaan 60 eur/vuosi - todella edullista, kun ottaa huomioon, ettei verkkopankinkaan käyttö yleensä ilmaista ole!

[rumaelsa]

Iiiiihania autoja ym. löysin mm. täältä: http://www.home.no/migregisteret/norsk/annonser.html <3<3<3 Päädyin sivulle, kun yritin etsiä tietoa retroasuntovaunujen keräilijöistä ja tuunaajista (minulla kun olisi lapsuudenkotini nurkalla pahasti rapistumaan päässyt 60 - 70-luvun asuntovaunu, jonka haluaisin saada jonkun harrastajan hoiviin).

[rumaelsa]

Ote "teknoprimitiivi" Gordon F. Sanderin kirjasta "Usein unohdettu Suomi":

"[Nokian toimitusjohtaja] Ollila oli lopettanut esityksensä, ja minulla oli filosofinen kysymys. Kysyin, että kun tämä uljas uusi maailma toteutuu ja meillä kaikilla on matkapuhelimet ja voimme maksaa laskumme puhelimella ja puhua kenelle tahansa mihin aikaan tahansa, ja voimme lähettää fakseja autoihimme ja niin edelleen, paraneeko meidän elämämme todella?
'Sitä emme oikein ole ajatelleet, Ollila sanoi.
'Ahaa.'"

[Vanilja]

Olen lukenut nämä viestit moneen kertaan osaamatta oikein vastata. Olen itsekin aikamoinen teknoprimitiivi, tai ainakin wannabe-sellainen. Minulla on kyllä esimerkiksi kännykkä, mutta se on ostettu vuonna 1998 ja on ensimmäinen kännykkäni. En ole vieläkään kokenut tarvetta vaihtaa sitä

Eilen juuri ajattelin, että voisin ihan hyvin myydä yleiskoneen kirpparilla, mutta se on vähän rikki (täytyy painaa yhdestä kohdasta koko ajan, kun kone käy). Olen alkanut käyttää vanhaa tavallista sähkövatkainta. Se on melkeinpä parempi. Eilen tein ihan veitsellä ja vanhalla kunnon riivinraudalla kaaliporkkanaraastetta ja totesin, että kutakuinkin yhtä nopeasti ja ennen kaikkea vähemmällä tiskillä pääsin kuin koneen raastinosalla. Sähkövatkaimessa on sauvasekoitin, joten sillä voinee huruutella pirtelötkin. Helposti tulee ajateltua, että jotain uutta teknistä vempainta vain "tarvitsee", vaikkei se olisi tottakaan.

Tietokoneesta kaipaan lähinnä nettiyhteyttä. Tämä läppäri on usein miehen mukana töissä, ja päätin, että alan nyt kirjoittaa (harrastus) työhuoneen pöytäkoneella; minulla on kamala kynnys siirtyä kynästä ja paperista tietokoneeseen. No, heti tuli vastaan ongelma, jota en osannut ratkaista . Vintillä on vanha sähkökirjoituskoneeni, ja vähän houkuttaisi . Tuntuisi vain niin pöljältä alkaa sillä räiskiä, kun "tietokoneetkin on keksitty". Enkä kyllä lainkaan tiedä, saako siihen enää mistään nauhaa, korjausnauhaa jne. Oletko rumaelsa saanut omaa kirjoituskonettasi vielä korjautettua?

Jos minunkaltaisilleni monella tavalla vanhanaikaisille ihmisille olisi keksitty jonkin sortin primitiiviyhdistys, liittyisin varmastikin! Nyt ei auta kuin ahmia tunnelmaa vaikkapa iki-ihanasta Poirot-sarjasta telkkarissa tai vanhakantaisemmin kirjoissa .

[rumaelsa]

En ole vieläkään saanut aikaiseksi raahata kirjoituskonetta Tampereelle korjattavaksi. Löysin kyllä netistä Tampereen Kalevassa olevan liikkeen, joka vielä korjaa kirjoituskoneita ja josta pitäisi saada värinauhojakin. Kone on aika painava kantaa, mutta mummokärryssähän se kulkisi mukavasti, jos ei olisi juuri muuta tavaraa mukana.

[Susan]

Haluan tunnustaa tykkääväni nykytekniikasta. Oikeastaan, tykkään aika paljon esimerkiksi niistä uusimmista puhelimista, iPodeista ja muusta sellaisesta, monet ovat mielestäni ihanannäköisiä ulkonäöltäänkin. Joskus vaan katselen mainoksia ja mietin, että ihanaa kun olisi tällainen ja tollainen. Mutta toisaalta en tykkää tarpeettomista esineistä. En ikinä ostaisi itselleni iPodia, koska en tarvitse sitä. En myöskään osta mitään huippuälypuhelimia, koska en tarvitse niitä. Minulle riittää hyvin tämä nykyinen naarmuuntuneella lasilla ja osittain rikkinäisellä näppäimistöllä puhelin, jolla kyllä pääsisi nettiinkin, mutta käytän nettiä kotona, joten en ole halunnut kuluttaa sitä muutamaa ylimääräistä euroa kuussa, jotta pääsisin "coolisti" kännykälläkin nettiin. Aikoinaan vaihdoin kännykkään, koska sen kuukausimaksu oli niin huikean paljon pienempi. En tiedä, kuinka nykyisin tämä puoli asiasta on järjestetty.

On joitakin vanhoja esineitä, joiden ulkonäöstä tykkään tosi paljon. Esimerkiksi se Singerin ompelukone, ja vielä sellainen jalalla poljettava - aivan ihana! Vanhat kirjoituskoneet ovat myös ihania. Mutta en aina osaa arvostaa vanhoja autoja, joiden muotoilua monet ihailevat hirmuisesti. Jotkut niistä ovat kyllä tosi hyvännäköisiä, mutta esim. vaikkapa kuplavolkkari, jota kovasti aina kehutaan, ei kyllä saa sydäntäni tykyttämään nopeammin.
_________________
Ekomammat ja luonnonlapset

[rumaelsa]

Runoilija Viljo Kajava kuvaa runossaan hyvin, miten jossain vaiheessa vanhat esineet näyttävät rumilta ja aikansa eläneiltä:

"Äidin rautajalka musta
vielä tekee ompelusta,
mutta ruma, toivoton
vauhtipyörinensä on."

Siis ne kiekuraiset polkukoneet, jotka meistä ovat niin romanttisia, olivat sotien jälkeen ihmisten mielestä kauheita, kömpelöitä romuja!

Kotiliedestä vuodelta 1957 löysin mahtavan pyykinpesukonemainoksen: UPOn Sateenkaari-sarjassa oli valittavana peräti neljä eriväristä pesukonetta, pastellinsininen, keittiönvihreä (!), luunvärinen ja valkoinen "sointumaan keittiön ja kylpyhuoneen kalusteisiin". Olisin aivan myyty, kun saisin tuollaisen toimivan, pastellisävyisen pulsaattorikoneen, jossa olisi vielä vääntöpuristin!